Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Myssykkä, joka unohtui netin kätköihin

Hupsista. Löysin sitten julkaisemattomia valokuvia Bloggerin kätköistä. Tässä MAALIKUUSSA valmistunut kesämyssy, jonka tein korvaamaan entisen lempparimyssyn, joka katosi... jonnekin...



Ei, meillä ei ole joulukranssia ovessa kesäkuussa. Maaliskuussa oli. Joulukausi on ihan liian lyhyt minun makuuni, kai sitä voi jatkaa vähäsen... pääsiäiseen saakka tai jotain.

Lankana ihana, ihana, ihana Novitan Luxus, josta haluaisin neuloa vaikka mitä! Myssy oli ahkerassa käytössä koko kevään, ja odottelee nyt kaapissa syksyä. Lempimyssy.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Kevään merkkejä

Mistä tietää että kevät on tullut?


No tietenkin siitä, että takapihan lumikinos ylettyy vain hartioihin saakka. Vielä pari viikkoa sitten takapihan lumikasan päältä pääsi näppärästi kiipeämään varaston katolle. Jos nyt sellaista olisi halunnut harrastaa.


Mutta zoomataanpas vähän. Se tärkein asia tällä kertaa on kai tuo pipo. Kolmas Cousteau-piponi. Tällä kertaa miehelle, syntymäpäivälahjaksi. Aiemmin on samalla pipolla lahjottu isä ja kaveri. Ja hyvä vaimo tietenkin neuloo pipon mahdollisimman pehmeästä langasta. Siksi siis mustaa Luxus Cloudia, joka sisältää villaa ja bambua, ja joka on jumalaisen pehmeää ja helppoa neuloa.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Mustaa ja raidallista syyssäähän

Aluksi blogivinkki: Pikku Kepponen. Sinne kaikki, heti!

Mutta asiaan: miten tietää tulleensa vanhaksi? No tietysti siitä, kun PIKKUSISKO täyttää 30 vuotta. Minä jouduin kokemaan tämän kamalan kohtalon viime viikolla. Sisko kuitenkin piti tapahtumaa mukavana, ja pyysi sitä juhlistaakseen minulta syysbaskeria, "mustaa tai tummanharmaata, ja siinä pitäisi olla jotain pitsimäistä... ehkä..."

Ensimmäiseen yritykseen käytettiin tummanharmaata Seiskaveikkaa ja Meret-ohjetta, mutta pian onneton neuloja sai todeta että lanka oli malliin täysin sopimatonta, minkä lisäksi se oli niin karheaa, että sormet hankautuivat verille. Kuin olisi hiekkapaperista tehtyä lankaa neulonut. Purkuun siis mokoma kamala tekele.

Seuraavaksi silmiin sattui syksyn Novita-lehdestä pitsibaskeri. Puro ei kuitenkaan tullut kyseeseen, kun toiveissa oli nimenomaan yksivärinen myssy. Kaapista löytyi vuosikerta-Isoveljeä, joka oli ihanan pehmeää ja mukavaa ihoa vasten (mitä ihmettä ne ovat tällekin langalle tehneet, kun nykyään se on paljon karheampaa?).

Isoveljen pitäisi Novitan mukaan olla tiheydeltään yksi yhteen Puron kanssa, mutta baskerista tuli kohtalaisen löysä. Varmuuden vuoksi myssyn reunaan on siksi viritelty ohutta kuminauhaa. Ilmeestä päätellen sisko tykkäsi.

Seuraavaksi siskon ilme kuitenkin muuttui vähän kärttyisäksi, kun esiin kaivettiin Puro-kaulaliina, ja pakotettiin sisko poseeraamaan vähän lisää. Ei kai kylmyyden ja kolmenkympin kriisin parissa kärvistelevää siskoa saa tuolla lailla kiusata? Kaulahuivi kuitenkin perinteinen Brooklyn Tweedin malli, 39 silmukkaa, yhteensä neljää eri Puron väriä, kaksi kerää Jäätynyttä karpaloa, reilun kerän verran Revontulia ja pikkupätkä Kanervikkoa. Pitäähän syksyn pimeyteen saada vähän väriä.

Syksyin värikkäin kaulaliina on minun! MINUN! :D

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Pääkalloton pipo

Sukulaispoika tarvitsi pipon. Kymmenen pääkallon pipo on malliltaan täydellinen, mutta pojan äiti ei niin pääkalloista välitä. Siksi siis pääkalloton pipo.

Petrolinsinistä Novita Woolia, menekki vajaa kerä, puikot 2,5 ja 3.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Syksyn ensimmäinen myssykkä

Hattujen ja myssyjen eksyminen puikoille on aina varma syksyn merkki. Tämän syksyn ensimmäinen valmis myssy on Viffalalle syntymäpäivälahjaksi lähtenyt Opus Spicatum.

Pohjavärinä keskuharmaata Seiskaveikkaa, kuviossa kaapista löytynyttä punasävyistä Raitaveikkaa. Erilaiset punaisen, oranssin ja tiilenpunaisen sävyt sopivatkin myssyn teemaan, kun ottaa huomioon mitä myssyn nimi tarkoittaa.


Lisäsin ohjeeseen vielä muutaman mallikerran, kun alkuperäisen ohjeen mukaan myssykästä olisi tullut lähinnä lapsen päähän sopiva, huolimatta siitä, että sain ainakin leveydeltään ihan oikeanlaisen tiheyden aikaiseksi. Hämmentävää.

Monessa ohjeessa olen törmännyt kehotukseen venyttää baskerityyppisiä myssyjä ison lautasen päällä. Ihmettelen vaan, miten isoja lautasia Amerikanmaalla oikein käytetään. Tätä myssyä yritettiin venyttää niin ison Teema-lautasen kuin muovisen taikinakulhonkin päällä, eikä niistä oikein ollut mitään hyötyä. Liian pieniä olivat.

Nyt himottaisi tehdä itselle samanlainen, mutta jossain toisessa värissä. Lila on aina varma suosikki, ehkä siitä voisi lähteä liikkeelle.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Neulekokeiluja

Minä en ole mikään neuloja, mutta kun näin uusimman Novitalehden, päätin kokeilla tätä mallia.
Yllätyin, että se oli helppo toteuttaa, siinä vaan tuli langankiertoja ja ommeltiin silmukoita yhteen. Mallissa piti neuloa kaksi yhtäsuurta palaa ja sen jälkeen ommella ne yhteen.


Minä olen vähän sellainen tekijä, että en halua tehdä ihan samanlaista miltä malli näyttää vaan haluan oman käden jäljen näkyvän työssä. Virkkasin siis palat yhteen kolmella ketjusilmukkarivillä ja vielä kolmet kerrokset koko työn ympäri.


Minä en ole yhtään tyytyväinen tulokseen ja ajattelin etten laitasi näitä töitä tänne, mutta Linnea sai minut ylipuhutuksi.

Lanka on Rose Moharia. Yllättävän lämmin päällä vaikka ulkona oli pakkasta kun kuvasimme kuvat.

Alla vielä pienelle Lumi-tytölle myssykät lumessa. Kun Lumi syntyi noin kolme kuukautta sitten hänelle piti kaikki vaatteet olla väriltään joko valkoisia tai ruskeita. Hämmästyi kun Mummi tuli vaaleanpunaisen lankakerän kanssa meille ja kysyi jos neuloisin Lumille myssyt kun hän oli pitänyt niin siitä valkoisesta jonka olin hänelle aiemmin neulonut.

Myssyohje, joka on Wool-lankakerän sisällä, on varmaankin tarkoitettu vanhemmalle lapselle koska siitä tuli kauhean suuri. Minä laitoin viisi silmukkaa vähemmän mitä ohjeessa sanottiin.

torstai 26. helmikuuta 2009

The owls are not what they seem; kuusi paleltunutta pöllöä

Rakasta, rakastan, RAKASTAN tällä hetkellä Ravelryssä joka nurkan takaa vastaan tulevaa Owls-villapaitaa. Mutta... kotoa ei löydy sopivaa lankaa, enkä halua nyt lähteä lankoja ostelemaankaan, kokoja ei ole, ja uuden laskeminen menisi aikamoiseksi arvauspeliksi, en osaa käyttää paksuja villapaitoja kun olen aina niin kuumissani, mutta ohuemmalla langalla pöllöt olisivat liian pieniä ja... noh, vaikka mitä. Nuo pöllöt ovat vaan niin söpösiä, että piti saada ne johonkin. Ja niinpä... pöllöpipo!

Lankana siskolta saatua vaaleansinistä Mamboa, silmukoita resorissa 56 ja myssyosassa 60, puikot 7 ja 8. Pääsinpä kokeilemaan KnitPron isojakin puikkoja, vaikka aluksi epäilin että niille ei niin olisi käyttöä. Korvasin vielä nappisilmät helmillä.

Pipoa olen jo ulkoiluttanut. Harmittavasti se on hippasen liian pieni. Ehkä sitä voisi jotenkin venyttää, ilman että pöllöt siitä kärsivät. Tai sitten pitää vaan elää sen kanssa että minulla on tiukka pipo ja vähän leluja.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Idealismia

Tämä pipo valmistui jo joulun alla, mutta vasta vähän aikaa sitten sain houkuteltua vastaanottajan kuvattavaksi pipon kera. Kyseessä on tietenkinKristel Nybergin suunnittelema Idealistipipo, joka sopii vastaanottajalle, enolleni, kuin... pipo päähän...


Lanka: Aino, vihreä ja oranssi
Puikot: 4

Vähän harmittaa että pipo on jo reilun kuukauden käytön jälkeen vähän kulunen näköinen, mutta se taitaapi olla Ainon "ominaisuus".

perjantai 20. helmikuuta 2009

Uusille ja tuleville sukulaisille lämmintä ylle

Neuloin nuoremman tyttären sulhaselle ja miehen veljentyttären miehelle pipot, että pojilla pysyvät korvat lämpiminä. Innostuin kovasti Linnean neulomasta Costeau-piposta, ja päätin itse kokeilla samaa mallia. Malli istuu todella hyvin päähän kuin päähän.


Lankana mustaa Seiskaveikka. Yksi kerä riitti kahteen pipoon. Kavennukset takkuilivat kyllä kovasti, mutta pääsin lopulta voiton puolelle. Ei ollut vika ohjeessa vaan puikkojen päässä olevassa ihmisessä.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kolmas kerta toden sanoo: Ronija-myssy

Tekaisin sitten vielä kolmannenkin Ronija-myssyn, tällä kertaa itselleni. Värinä vieno vaaleanpunainen ja lankana Isoveli, muuten samanlainen kuin nuo kaksi aikaisempaa.


Tulihan siitä söpö ja tyttömäinen. Kavennuksistakin tuli kauniimmat kuin kahdessa ensimmäisessä myssyssä. Valitettavasti mokasin jossain kohtaa, ja aloitin kavennukset jo 16 cm:n jälkeen, kun oikea kohta olisi ollut 18 cm:n kohdalla. Myssykkä mahtuu kyllä päähän, mutta on hieman tiukempi kuin halusin. Minkäs teet, minulla on iso pää. Uusi Ronija hyppäsi siis jo puikoille... neljäs nyt tulossa.

Koska myssykän ohjetta on kovasti kyselty, väsäsin siitä ohjeen, joka löytyy nyt Siilukka.netistä. En sitten tiedä osaako tuon perusteella tehdä, mutta ainakin voin ohjata kyselijät tuonne :) Räveltäjät voivat kurkata tännekin.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Joululahjoja: Äidille lämmintä

Olisikohan tässä nyt viimeinen joululahjapäivitys? Jos laskelmani pitävät paikkansa, niin olisi. Paitsi jos saan enon kuvaamaan neulomani Idealisti-pipon, joka meni valmistuttuaan suoraan lahjapakettiin. Sellainen kuitenkin tuli tehtyä.

Tässä taas äidille neulomani setti, johon kuuluu reilusti levennetty Two Weekdays Scarf, Novitan ohjeen mukaan neulotut palmikkolapaset sekä oman pään mukaan neulottu Ronija-myssy.




Ihastuin jotenkin tuohon Ronija-myssyyn (ensimmäinen versio täällä), että haluan sellaisen itsellenikin. Ehkäpä petrolinvärinen myssy olisi kiva? Pitää vaan kehitellä noita loppukavennuksia, en ole niihin ihan tyytyväinen, vaikka myssyjen omistajat vaikuttavat ihan tyytyväisiltä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Joululahjoja: Costeau-pipo

Jatketaan vielä muutaman päivän verran joululahjalinjalla, vaikka jotain pientä on jo tänäkin vuonna ehtinyt valmistua. Jouluaattona isä löysi paketista Costeau-pipon, joka toivottavasti lämmittää päätä tulevina talvina.


Isää ei saatu malliksi, joten mallipäänä toimii takapihan kivi. Hmmm.

Vaaleanharmaata Seiskaveikkaa, silmukoita 12o, sukkapuikot 3,5 mm. Olotila: :D

perjantai 14. marraskuuta 2008

Hatullinen taivasta

Sain aikoinaan syntymäpäivälahjaksi ihanan, punaisen korin, jonka sisällä oli puikkoja sekä iso pino violettia ja ruskeaa Teddy Galaxia. Lahja oli ihana, mutta koska Teddy Galaxi on vähän vaativa lanka, se jäi kaappiin marinoitumaan reiluksi vuodeksi. Tänään kuitenkin kaipasin jotain helppoa neulottavaa (kun kuume lähenee 39:ää astetta, ei mikään monimutkainen tule kyseeseen).



Kirjahyllystä pilkotti Terry Pratchettin kirja "A Hat Full of Sky" (suomeksi vähän tylsästi "Tähtihattu"), ja siitä se idea sitten lähti... Kun langan nimi on Galaxi, niin mitäpä muuta siitä syntyy kuin tähtitaivas, hattu täynnä taivasta, hatullinen taivasta, tähtihattu...

Muistiin:
Malli: Novitaklubin sivuilta, Teddy-palmikkopipo, suunnitellut Katariina Rautio
Puikot: 6:n sukkapuikot (muoviset ja kamalat). Seuraavalla kerralla puikot 5 resoria varten, 6.5 tai 7 myssyosaan.
Lanka: Teddy Galaxi, noin 60-70 grammaa

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kaurapuuroa ja maitoa

Viime kerrasta onkin jo kauan, mutta vielä ollaan elossa. Tällä kertaa koukulta on syntynyt pari huivia ja pipo. Törmäsin lehdessä pompulavirkattuun huiviin, ja muistin silloin kansakoulun kolmannella luokalla virkkaamani hatun, jota aikoinani käytin ahkerasti. Siitä sainkin sitten inspiraation näihin töihin.

Maito, eli valkoinen kaulahuivi on suora perushuivi, lankana 7 veljestä. Kaurapuuronvärisen huivin malli taas syntyi kun kaipasin vaihtelua ainaisiin suoriin huiveihin. Siksi kehittelin mallin, jonka päät ovat suipot...

... ja jonka päitä koristavat tupsut. Huivi odottelee vielä kylmempiä ilmoja, että pääsisi vihdoinkin käyttöön. Tai kukapa tietää, ehkä se joutuukin joulupukin konttiin.

Samaa sarjaa pitää tietenkin olla pipo. Pipo ei oikein ole mieleeni; se kiristää. Saattaa joutua purkutuomion alle.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Alien? Kuolonsyöjänmerkki? Pallokala?

Kaveripiirissä on viime aikoina innostuttu lisääntymään oikein urakalla, ja siksipä päätin alkaa piponvirkkuuseen. Koskaan ei ole liian aikaista opettaa lapsosille pipojen iloja. Koska lähistöllä ei sattunut pyörimään sopivia vauvanpäitä, tein ensin Yhteishyvän ohjeella peruspipon, tuollaisen tummansinisen. On muuten kiva väri, tuosta voisi ehkä tehdä jotain muutakin.

Vihreä pipo taas on oma projektini, työkaverin vauvalle tarkoitettu pipo, joka vielä on kesken.

Tällaisia paloja siihen voisi vielä liittää... Arvaako kukaan mitä tästä on tulossa?

perjantai 28. syyskuuta 2007

Jimille pääkallo

Neuloin kaksi pipoa pienelle Jimi-pojalle. Toiseen pipoon hypähti silmukat eri tahtiin, sen siivittämänä siihen lensi pääkallo. Eli Jimi Pääkallo.

Syyssatoa

Omenapuumme kantoi erikoista satoa. Oksilta löytyi pipoja huiveja sukkia ja vaikka mitä.



Related Posts with Thumbnails