sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Syksyn ensimmäinen myssykkä

Hattujen ja myssyjen eksyminen puikoille on aina varma syksyn merkki. Tämän syksyn ensimmäinen valmis myssy on Viffalalle syntymäpäivälahjaksi lähtenyt Opus Spicatum.

Pohjavärinä keskuharmaata Seiskaveikkaa, kuviossa kaapista löytynyttä punasävyistä Raitaveikkaa. Erilaiset punaisen, oranssin ja tiilenpunaisen sävyt sopivatkin myssyn teemaan, kun ottaa huomioon mitä myssyn nimi tarkoittaa.


Lisäsin ohjeeseen vielä muutaman mallikerran, kun alkuperäisen ohjeen mukaan myssykästä olisi tullut lähinnä lapsen päähän sopiva, huolimatta siitä, että sain ainakin leveydeltään ihan oikeanlaisen tiheyden aikaiseksi. Hämmentävää.

Monessa ohjeessa olen törmännyt kehotukseen venyttää baskerityyppisiä myssyjä ison lautasen päällä. Ihmettelen vaan, miten isoja lautasia Amerikanmaalla oikein käytetään. Tätä myssyä yritettiin venyttää niin ison Teema-lautasen kuin muovisen taikinakulhonkin päällä, eikä niistä oikein ollut mitään hyötyä. Liian pieniä olivat.

Nyt himottaisi tehdä itselle samanlainen, mutta jossain toisessa värissä. Lila on aina varma suosikki, ehkä siitä voisi lähteä liikkeelle.

5 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kaunis myssy!

Linnéa kirjoitti...

Kiitos, Hepsi! Kerrankin olen itsekin tyytyväinen :)

makepeace75 kirjoitti...

Hauska baskeri ja ihana blogipohja. :o) Kiva "nähdä" taas suakin!

Linnéa kirjoitti...

Makepeace75, kiitoksia :) Harmi että en päässyt sinne miittiin hiplaamaan Cascade 220:a, olisi ollut kiva nähdä livenä :)

Satu H kirjoitti...

kaunis! ja tosi nätti tää uusi ulkoasu myös. :)

Related Posts with Thumbnails