Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kynttiläkavalkaadi, osa 2

Sain tyttäreltä sinisiä kyntilöitä, jotka eivät sopineet enään hänen sisustukseensa, joten päätin katsoa minkälaisia uusia kynttilöitä niistä saisi.

Muotit tein tyhjistä wc-paperirullista. Paperirullan toisen pään teippasin kiinni ja tein reiän keskelle pohjaa, että saisin sydänlangan pujotettua siitä läpi. Tikun avulla sydänlanka pysyy hyvin keskellä muottia. Muotit  pystyyn hieka-astiaan ja sitten sulatin massan kahvipannussa.

Sulatin valkoista-, punaista- ja sinistä massaa ja kaadoin vuorotellen eri muotteihin. Poistin muotit kun kynttilät olivat vielä lämpimiä ja tein niihin koristeluja veitsellä. Toisiin valutin kynttilämassaa tikulla kynttilän pinnalle. Valitettavasti tässä kuvassa ei näy hyvin koristelut.

Kynttiläkavalkadi

Jouluksi valoin vanhoista kynttilöistä uusia. Minulle kertyy vuodenaikana kynttilänpätkiä joita en raaski heittää pois. Toisinaan olen viennyt kynttilät töihin ja lasten kanssa valanut kynttilöitä kotiin vietäväksi.


Nämä punaiset kynttilät on tehty siten, että paperista leikataan ympyrä ja siitä  muotoillaan kartio. Kartion sisälle teippasin sydänlangat, coktailtikun avulla. Hyvissä ajoin ennen joulua hain ulkoa hiekkaa laakeaan astiaan johon laitoin muotit seisomaan. Kynttilänpätkät sulatin kahvipannussa, koska sillä on helppo kaataa massa muottiin. Kun kynttilämassa on kovettunut, paperi otetaan pois ja kynttilä on valmis poltettavaksi.

torstai 31. joulukuuta 2009

Pukin kontista pilkistää... sukkia! Osa II

Edellisessä postauksessa käytiin läpi suvun naisten joulusukat, mutta tässä suvussa niitä miehiä ja poikiakin riittää. Ja sukkapuikot suihkii...














Seiskaveikka-varasto kutistui ihan kiitettävästi, ja suvun miesten varpaat pysyvät lämpiminä :)

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Pukin kontista pilkistää... sukkia! Osa I

Joulu oli tänä vuonna aika sukantäyteinen. Yleensä ei kamalasti välitä sukkien neulomisesta, kun niitä pitää tehdä kaksi samanlaista aina, ja se on tylsää. Tänä vuonna iski kuitenkin sukkavimma, ja niin lähes koko suku sai työntää varpaansa lämpimään villaan.

Aloitin syystalven sukkaprojektin yksinkertaisilla raitasukilla, joiden parissa oli hyvä muistella miten se sukkien neulominen nyt menikään. Siskolle lähtivät nämä tummanpunaista ja pinkkiä yhdistävät raitasukat. Siskon mies (joka jäi ilman joulusukkia, kun aika loppui kesken) tilasi jo itselleen samanlaiset, mutta sinisillä raidoilla.

Sitten iskin puikoille ensimmäiset pitsisukkani ikinä, nimittäin anopille punaiset Kertut. En varmaan ikinä ole kiroillut niin paljon kuin näitä tehdessä, koko ajan meni joku pieni juttu väärin tai kantapäästä tuli vino tai langankierto tippui ja karkasi... ja sitten piti purkaa puoli sukkaa. Lopuksi vielä lanka loppui kesken, kun toisesta sukasta puuttui enää kärkikavennus... ja kaupasta haettu uusi kerä oli tietenkin eri erää, ja väriero oli todella selkeä, ja lankakin jotenkin ihan eri tuntuista ja ohuempaa. Argh. Lopulta ne kuitenkin valmistuivat.

Ensimmäisen Kerttu-parin jälkeen halusin kuitenkin kokeilla vielä uudestaan, ja niinpä äitikin sai omat, Martta-langanpunaiset Kertut. Näitä oli sentään vähän mukavampi neuloa, mutta epäilen että nämäkin tuli neulottua keskimäärin kahteen kertaan, ennen kuin valmistuivat. Kerttu on kiva ja aika helppokin malli, mutta ei oikein sovellu tv-neuleeksi, kun pitäisi muistaa laskea kavennuksia ja langankiertoja.

Kun suvun naisista oli sukatettu 3/4, oli Kerttu-kiintiöni jo aivan täynnä, ja oli aika löytää uusi malli.

Novita, talvi 2008 -lehdestä löytyi sukkamalli jota olen halunnut kokeilla jo jonkin aikaa. Kuva ei oikein kerro totuutta pintaneuleesta, se on sellaista vohvelimaista. Näiden sukkien sopivuudesta vastaanottajalle ei ole mitään tietoa, koska ne ehtivät jo aaton aikana eksyä jonkun muun kassin pohjalle. Toivottavasti löytävät vielä takaisin kotiin.

Kolme ensimmäistä sukkaparia ovat Seiskaveikkaa ja viimeinen Jussia, eli oikeastaan ihan samaa lankaa. Nyt kun joku vielä neuloisi minun varpaitteni peitoksi sukat...

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Idealismia

Tämä pipo valmistui jo joulun alla, mutta vasta vähän aikaa sitten sain houkuteltua vastaanottajan kuvattavaksi pipon kera. Kyseessä on tietenkinKristel Nybergin suunnittelema Idealistipipo, joka sopii vastaanottajalle, enolleni, kuin... pipo päähän...


Lanka: Aino, vihreä ja oranssi
Puikot: 4

Vähän harmittaa että pipo on jo reilun kuukauden käytön jälkeen vähän kulunen näköinen, mutta se taitaapi olla Ainon "ominaisuus".

maanantai 5. tammikuuta 2009

Joululahjoja: Äidille lämmintä

Olisikohan tässä nyt viimeinen joululahjapäivitys? Jos laskelmani pitävät paikkansa, niin olisi. Paitsi jos saan enon kuvaamaan neulomani Idealisti-pipon, joka meni valmistuttuaan suoraan lahjapakettiin. Sellainen kuitenkin tuli tehtyä.

Tässä taas äidille neulomani setti, johon kuuluu reilusti levennetty Two Weekdays Scarf, Novitan ohjeen mukaan neulotut palmikkolapaset sekä oman pään mukaan neulottu Ronija-myssy.




Ihastuin jotenkin tuohon Ronija-myssyyn (ensimmäinen versio täällä), että haluan sellaisen itsellenikin. Ehkäpä petrolinvärinen myssy olisi kiva? Pitää vaan kehitellä noita loppukavennuksia, en ole niihin ihan tyytyväinen, vaikka myssyjen omistajat vaikuttavat ihan tyytyväisiltä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Joululahjoja: Costeau-pipo

Jatketaan vielä muutaman päivän verran joululahjalinjalla, vaikka jotain pientä on jo tänäkin vuonna ehtinyt valmistua. Jouluaattona isä löysi paketista Costeau-pipon, joka toivottavasti lämmittää päätä tulevina talvina.


Isää ei saatu malliksi, joten mallipäänä toimii takapihan kivi. Hmmm.

Vaaleanharmaata Seiskaveikkaa, silmukoita 12o, sukkapuikot 3,5 mm. Olotila: :D

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Joululahjoja: Puuskusukat

Joululahjoja on vielä vaikka kuinka näyttämättä, odottelen vielä kuvia, kun en itse ennättänyt kuvaamaan. Puuskupuh-sukista ehdin kuitenkin näppäisemään kuvan... sen parin minuutin aikana, kun ne olivat valmiit, mutta eivät vielä kiitäneet kirjekuoressa saajan luokse. Neuloin sukat kamalaa vauhtia valmiiksi eräässä hämärässä kahvilassa, viimeisenä mahdollisena postituspäivänä, ja niinpä kuvan laatu ei nyt ole paras mahdollinen, mutta ei kai se mitään.

Ystäväni Ilkka muutti muutama kuukausi takaperin aivan ihanaan, vähän vanhanaikaiseen asuntoon, jossa kuitenkin on aika kylmä. Koska Ilkka on henkeen ja vereen aito Puuskupuh, hän tarvitsee tietysti varpaanlämmittimet kyseisen tuvan väreissä. Sukkien raitoihin otin mallia Harry Potter -fanien tupahuivista.

Lyhyet varret sen takia kun ajattelin noita ihan kotisukiksi, jotka olisi helppo vetää jalkaan toisten sukkien päälle, ilman että tarvitsee tunkea niitä kovasti housunlahkeesta sisään... ja siksi, kun pelkäsin ajan loppuvan kesken. Lahjan saaja ainakin kiitti kauniisti ja kehui sukkia. Toivottavasti noille on käyttöä.

Muistiin:
Lyhytvartiset Puuskupuh -sukat

Koko: n. 43, kapea malli
Lanka: Seitsemän veljestä, keltainen + musta
Silmukoita: 4x12=48s
Puikot: 3 mm ja 3,5 mm
Kantapää: Tiimalasi

perjantai 26. joulukuuta 2008

Joululahjoja: Siskokulta-setti

Lisää neulomuksia joulupukin kontista, nyt vuorossa Siskokulta-setti, jonka löysi lahjapaketista kukapa muu kuin siskokulta :)

Irish Hiking Scarf -huivi, Sister Dear Sister -pipo (omasta päästä) sekä Sister Dear Sister -lapaset (omin käsin). Lankana Isoveli. Väri on valaistuksesta riippuen jotain marjapuuronvärisen ja lilan väliltä, todella hankala kuvattava ja kuten kuvista näkyy, väri vaihtelee paljon vaikka kuvausolotkin ovat mahdollisimman samanlaiset.

Vastaanottaja näytti olevan melko tyytyväinen:

Joululahjoja: Ronija-myssy

Joululahjat on jaettu, ja nyt voikin pikkuhiljaa alkaa lisäilemään näitä salaisuuksia blogiin. Ihan kaikista en valitettavasti ennättänyt nappaamaan kuvaa, mutta toivotaan että lahjojen vastaanottajat jaksavat kuvata ja lähettää kuvia tännepäin, että saadaan kaikki arkistoitua.

Ensimmäisenä kaverille lahjaksi lähtenyt pipo, jonka nimeksi tuli Ronija-myssy.

Tämä myssy sai alkunsa siten, että istuin junassa parin kaverin kanssa, huivia neuloen. Yhtäkkiä yksi kavereistani, Ronija, sanoo: "Minä haluan kukkapipon. Siinä voisi olla vaikka tuollaista kuviota kuin tuossa huivissa jota neulot. Ja se voisi olla musta. Ja siinä voisi olla sivussa sellaisia isoja kukkia."

Noh, eipä sitten muuta kuin myssyä kehittelemään... Myssy on neulottu mustasta Isoveli-langasta, 84:llä silmukalla. Pintakuvio ei niin paljon tuossa mustassa näy, mutta livenä enemmän. Kyseessä on perinteinen feather and fan -kuvio. Neule venyy aika reilusti tarvittaessa, niin myssy sopii niin isoon kuin pieneenkin päähän. Kukat on tehty ohjeella joka oli jossakin Novita-lehdessä vuosia sitten, ja ne on kiinnitetty hakaneuloilla.

Vastaanottaja vaikutti ihan tyytyväiseltä myssyyn ja ehti jo ohjettakin kyselemään. Pitää kuitenkin vähän vielä kehitellä sitä, en tiedä miten saisin kavennukset tehtyä kivasti.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Weasleyn perheen varpaanlämmittimet

Haa, vihdoinkin voin paljastaa edes jotain salaisuuksia mitä puikoilla on majaillut viime aikoina. Tässä kokonainen setti Weasleyn perheen joulusukkia. Sukat ovat pieniä, noin 10 cm korkeita. Ajattelin joko ripustaa nuo joulukuuseen tai kiinnittää kranssiin. Tai jotain. Onhan tässä vielä aikaa jouluun.

  • Ginnylle on perinteinen Rohkelikko-sukka, Nalle-lankaa.
  • Mollylle taas tikuttelin värikkään ja eläväisen sukan; vihreää Nalle Coloria, aprikoosinväristä itse koolattua Nallea, vaaleaa tweedtyypistä Nallea jostain 90-luvun puolelta (jäänyt yli kissantassusukista, jotka minulla vieläkin on jäljellä).
  • Charlie sai todella värikkäät sukat, joiden on tarkoitus tuoda mieleen värikkään lohikäärmeen suomut. Tässäkin Nallea ja Nalle Coloria.
  • Fleurin lahjat sopii laittaa tähän kauniisti kimmeltävään kukkasukkaan. Sisu Glitteriä ja nimetöntä valkoista jämälankaa.
  • Fredin ja Georgen sukissa on samaa vihreää ja luonnonväriä kuin Mollyn sukassa. Kirjaimet kirjailin silmukoita jäljentäen.
  • Ronille oranssi Chudley Cannons -sukka. Lanka on pussilankaa joka väittää olevansa 7 veljestä Raitaa, mutta joka on juuri ja juuri Nallen paksuista. Leikkelin langasta oranssit pätkät pois ja laitoin loput talteen. CC-logo on kirjailtu vapaalla kädellä.
  • Arthurin sukka on saanut vaikutteita kaulakiinasta jonka Arthur sai joululahjaksi elokuvassa Feeniksin kilta. Tosin pohjavärin olisi kai pitänyt olla tummempaa harmaata, tuo näyttää ihan valkoiselta.
  • Viimeisenä on Percyn pörrösukka, langat tuntemattomia, luultavasti peräisin 80-luvun alusta tai jopa 70-luvun puolelta.
Bill-parka jäi nyt ilman sukkaa. Pitänee tikutella vielä joku rockhenkinen minisukka.

Ja sitten takaisin salaisuuksien pariin...

maanantai 1. joulukuuta 2008

Hyvää joulunodotusta kaikille :)

Tänäkin vuonna joulua voidaan odotella Harry Potter -fanien joulukalenteria seuraten. Tänä vuonna joulukalenteri vierailee Molly Weasleyn keittiössä. Hyvää joulunodotusta kaikille :)

lauantai 1. joulukuuta 2007

Mainoskatko

Pitääpä näin pikkujoulun kunniaksi vähäsen mainostaa. Nimittäin Harry Potter -fanien joulukalenteri on taas täällä. Kaikki Harry Potterista pitävät, kipittäkääpä katsomaan :)

Related Posts with Thumbnails