Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2009

Linnean kirjahyllystä: Big Girl Knits

Elokuussa tilaamani Big Girl Knits saapui vihdoinkin noin kuukausi sitten, mutta enpä ole muistanut esitellä sitä täällä. Pelkäsin jo jääväni ilman koko kirjaa, kun Amazon yhtenään siirteli kirjan toimituspäivämäärää. Tällä kertaa vanha sanonta siitä, että hyvää kannattaa odottaa, piti paikkansa.

Viime vuoden puolella esittelin ja arvostelinkin jo sarjan toisen osan, More Big Girl Knitsin. Tämä ensimmäinen kirja on aika lailla samanlainen, mutta jotenkin hieman kotikutoisemman oloinen. Sanotaanpa kuitenkin heti alkuun että tämä on ehdottomasti viiden tähden kirja, ja tulee luultavasti olemaan yksi niitä kirjoja, joita käytetään ja luetaan uudestaan ja uudestaan.

Täytyy myöntää että odotukseni tämän kirjan suhteen olivat korkealla. Pidin niin kovasti tuosta More Big Girl Knitsistä, että selasin hyvissä ajoin ja useaan kertaan Ravelrystä että mitä kivaa täältä löytyykään. Suosikkilistalleni pääsivät jo ennen kirjan saamista sellaiset mallit kuin Bombshell (Ravelry), Cherry Bomb (Ravelry) ja Mimosa (Ravelry). Siksi petyinkin kun sain kirjan käsiini. Tässäkö se olikin?

Kesti hetken aikaa ennen kuin tajusin että vika ei ollut kirjan ohjeissa, vaan kuvissa. Kirjan kuvat ovat jotenkin kovin amatöörimäisiä verrattuna kakkososan kuviin. Esim. Bombshellin suhteen on käynyt sellainen moka, että pusero on kuvattu nurin päin!

Jostain luin että valokuvaaja ei osannut erittaa puseron oikeaa ja nurjaa puolta. Jotenkin aika uskomaton juttu, varsinkin kun esim. puseron kaula-aukosta näkee että kyseessä on nurja puoli. Tuota on sitten yritetty paikkailla kirjoittamalla kirjaan että puseroa voi pitää oikein tai nurinpäin, oman maun mukaan. Todella harmi... pusero on nimittäin todella kaunis, mutta kirjan kuvissa se ei pääse oikeuksiinsa.

Noh, onneksi Ravelrystä näkee lisää kuvia, jossa neuleet pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Ja kun hetken olin selannut kirjaa, niin alkoivat kuvienkin neuleet miellyttää silmää.



Muuten kirja sisältää myös kaikenlaista hyödyllistä tietoa esim. siitä millaisia lankoja ja malleja kannattaa suosia, ja siitä miten valitaan neuleeseen oikea koko juuri omille mitoille, siis osittain samaa juttua kuin More Big Girl Knitsissä. Rintalaskosten tekeminen lyhennetyillä kerroksilla selitetään juurta jaksain. Osassa ohjeista on myös modauksia erilaisille vartalotyypeille, lankamääriä myöten. Esimerkiksi ohjeessa saattaa lukea että suoravartaloiset tarvitsevat kokoon XXL yhteensä 10 kerää lankaa, mutta pepukkaat tai mahakkaat 11 kerää.

Aivan kuten toisessakin kirjassa, kaikissa malleissa on kerrottu sopiiko kyseinen malli erityisen hyvin mahakkaille, pepukkaille vai rintaville naisille. Myös vaikeustaso kerrotaan. Ohjeet ovat ainakin näin yhden testatun ohjeen perusteella hyvin ja selkeästi kirjoitettuja, ja helposti seurattavissa vaikka ei olisikaan neulonut englanniksi kovin montaa kertaa.

Olen siis aivan koukussa tähän kirjaan, ja oletettavasti tässäkin blogissa tullaan näkemään näitä neuleita enemmänkin. Mimosa on jo puikoilla...

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Linnéan kirjahyllystä: More Big Girl Knits

Puikoilta on nyt viikonloppuna tipahdellut jouluisia salaisuuksia, jotka nähdään täällä blogissa sitten joulun jälkeen. Ravelryssä noita voipi jo tiirailla. Puikoilla ja koukuilla on toki myös ei-jouluisia asioita, mutta nuo ovat sellaisia pitkän aikavälin projekteja, niin niiden valmistumista saadaan melko varmasti odotella vielä pitkään. Valkoinen vauvanpeitto taas alkoi jumittaa, koska viimeinen Mambo-kerä meni piiloon, eikä sitä löytynyt mistään, vaikka yritin käyttää perinteistä etsintäkikkaani: "Jos olisin valkoinen Mambo-lankakerä, missä olisin?" Tällä kertaa en onnistunut asettumaan lankakerän osaan. Lopulta karkulainen löytyi puhtaan pyykin vuoresta, joka muuten edelleen odottaa tuossa arkun päällä viikkaamista. Ensi viikon töitä...

Koska tällä kertaa ei löydy pehmeää esiteltävää, esittelenkin jotain kovaa, nimittäin kirjahyllyni uusimpia aarteita. Tilasin Jillian Morenon ja Amy R. Singerin kirjat "Big Girl Knits" ja "More Big Girl Knits" jo aikoja sitten, ja tällä viikolla toinen niistä vihdoinkin tipahti postilaatikkoon.

Lisää "isojen tyttöjen" neuleita, niinpä niin. Hieman ärsyttävästä nimestä huolimatta kirja vaikuttaa todella hyvältä. Olin kuullut hieman negatiivisia kommentteja tästä kakkoskirjasta, mutta minä ainakin olen ostokseeni tyytyväinen. Parjattua tätimäisyyttä en tästä kirjasta juurikaan löytänyt... jos ei nyt oteta lukuun yhtä kirjoneulejakkua, joka ehkä sopisi hieman minua vanhemmalle ihmiselle.


Kirjan alussa kerrotaan kaikenlaista hyödyllistä perustietoa siitä, miten valitaan mahdollisimman hyvin omalle vartalotyypille sopiva neulemalli. Kirjailijattaret puhuvat kolmesta pääasiallisesta vartalomallista, jossa hallitsevin osa ovat jokin kolmesta B:stä: Boobs, Belly tai Butt. Suomeksi tuon voisi kai sanoa "puskurit, pötsi ja peppu" :D

Jokainen neulemalli kirjassa on erikseen merkattu merkillä, joka kertoo mille vartalotyypille juuri kyseinen malli sopii. Tarkkasilmäiset näkevät esimerkiksi tuossa allaolevassa kuvassa lohenpunaisen palkin jossa on pari ympyräistä symbolia. Ne tarkoittavat sitä, että viereisen sivun neulemalli sopii erityisen hyvin mahakkaille ja pepukkaille naisille. Tuo villatakki on aika lailla minun mieleeni, mutta tekotapa on pelottava: ensin neulotaan villapaita pyöröneuleena, sitten koko komeus LEIKATAAN AUKI VILLATAKIKSI! Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.

Eniten malleja kirjassa tuntuu olevan mahakkaille ja pepukkaille naisille, kun taas rintaville omistettuja malleja on aika vähän. Osa malleista toki sopii kaikille, ja kirjassa myös kerrotaan miten neulemalleja voi muokata omalle vartalonmallille sopivaksi.

Osa kirjan ohjeista tuntuu aika itsestäänselviltä, mutta ehkäpä ne eivät sitä kaikille ole. Kirjailijat ohjeistavat isokokoisia m.m. toimimaan seuraavalla tavalla:
  • Valitse mahdollisimman ohutta lankaa. Neuletiheyden pitää olla 16 s/10 cm tai enemmän.
  • Vältä pörrölankoja ja hyvin paksuja lankoja, ne lisäävät kokoa ja häivyttävät vartalon muotoja.
  • Vyörätömuotoilut ovat aivan ehdoton juttu. Neliömäiset villapaidat näyttävät säkeiltä.
  • Tummat sävyt häivyttävät, vaaleat korostavat. Poikkiraidat leventävät.
  • Musta väri ei tee autuaaksi; valitse mielummin väri joka saa ihosi hehkumaan.
  • Korosta hyviä puolia, häivytä vähemmän hyviä.
  • Valitse sopiva koko; ei liian pieni, mutta ei myöskään liian suuri.
Ei mitään uutta ja mullistavaa, mutta ehkä ihan hyödyllistä ajateltavaa.

Villapaitojen, neuleiden, toppien ja villatakkien lisäksi kirjassa löytyy ohjeet useampaan pyöreämpään sääreen sopivaan sukkapariin, muutamaan huiviin ja kaulaliinaa sekä pariin laukkuun. Kaikkien mallien suunnittelussa on otettu huomioon, että käyttäjä on XL-kokoinen tai suurempi.


Kokoja on todella reilusti, L-koosta ainakin 4XL-kokoon asti. Pikaisen selauksen tuloksena suurin löytämäni neule oli rinnanympärykseltään 160 cm ja lantiolta 170 cm. Ihan kaikki ohjeet eivät noihin mittoihin asti yllä, mutta kuitenkin suurempaan kokoon kuin mitä esimerkiksi kotimaisista käsitylehdistä yleensä löytyy. Kirjassa mitat muuten kerrotaan lähes aina sekä tuumina että senttimetreinä.



Kirja on todella värikäs ja kaunis, paperi laadukasta, teksti sujuvaa. Todella hyvältä vaikuttaa, ainakin näin ensinäkemältä. Kunhan joululahjakiireet ovat ohitse, aion iskeä erään aivan ihanan hupparin kimppuun. Sitten pääsen testaamaan onko kirja oikeasti niin hyvä kuin miltä se vaikuttaa.

lauantai 20. lokakuuta 2007

Ideoita nousevan auringon maasta

Hyvä ystäväni Aino käväisi viime kuun puolella Japanissa, ja toi sieltä tuliaisina virkkauskirjan sekä aivan ihanaa japanilaista pörrölankaa. Lankavalikoima oli kuulemma paljon suurempi kuin Suomenmaassa, ja langat aivan ihania. Oma tuliaislankani on lilasävyistä, eläväpintaista pörrölankaa. En oikein vielä tiedä mitä siitä tulisi, lankaa kun on van 40 g, mutta eiköhän siitä jotain pientä ja ihanaa muodostu.

Kirja taas vei sydämeni täysin. Vielä en ole ennättänyt mitään kokeilemaan, mutta tässä vähän maistiaisia Japanin virkkausmaailmasta:

Jo kannen kaulahuivi on minun makuuni. Tuon kun tekisi vaikkapa syksyisissä ruskan sävyissä, niin oijoijoi...

Jos kirjaan on uskomista, niin palavirkkaus on tällä hetkellä pop. Sööttejä laukkuja on kirja väärällään, samoin kuin erilaisia palavirkattuja huiveja.


Tällaiset tossut varmaan sopisivat Virkkausringin tossuteemaan. Ehtisiköhän vielä...
Huomatkaa tyylikäs kerrasto :)



Tämäkin laukku voisi päästä olalleni keikkumaan, mutta vaikkapa harmaan sävyissä...

Japania minä en osaa sanaakaan, mutta kirjassa on onneksi todella selkeät kaaviot, ja osa ohjeista selvitetään oikein kymmenien kuvien voimin:


Tämän romanttisen ruusuhuivin syntyä kuvailtiin 71 kuvan avulla, aina kohdasta "ota käteen lanka ja virkkuukoukku, huivin valmistumiseen asti. Perusteellisuus taitaa olla japanilainen hyve...

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Jästejä? Missä?

Tänään olikin mukava päivä. Kävimme kaverini Ilkan kanssa vähän kuvaamassa Helsingin keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa, missä somistaja oli laittamassa näyteikkunaa Harry Potter -kuntoon. Harry Potter -faneihin nuo kuvat ovat siis tulossa. Seitsemännen, siis viimeisen, kirjan julkaisu lähestyy, ja alkaa jo pikkuhiljaa jännittää että mitähän sieltäkin on tulossa...

Kuvaamisen jälkeen raahasin Ilkka-paran mukaani Menitaan, koska olin kuullut että eräs myyjistä on myös Potteristi. Ja olihan se totta, siellä myyjä hymyili meille, hieno Rohkelikko-kaulaliina kaulassa. Yhdessä valitsimme sitten minulle vähän lankoja kesäiseen Korpinkynsi-huiviin. Eihän kukaan tyylitietoinen Potteristi mene jonottamaan kirjaa ilman tupahuivia. Kun myyjän kanssa juttelimme tupakaulalliinoista, liittyi eräs toinenkin asiakas keskusteluun ja kertoi neuloneensa tyttärelleen tupakaulaliinan, ja että tytär oli ollut todella tarkka värisävyistä. Ensimmäinen kaulaliina oli hylätty väärien sävyjen takia...

Sitten samainen myyjäneitokainen vielä vihjaisi että lähistöllä olevaan Hobboks-kirjakauppaan oli vastikään tullut Potterneuleiden kirja! En ollut moisesta kuullutkaan, mutta heti piti mennä katsomaan. Ja mukaanhan se lähti...


Alison Hansel: Projects for Fans of Harry Potter. Hintaa oli tasan 19 euroa. Jäljelle jäi vaan kaksi kirjaa, mutta lisää on kuulemma tulossa. Kirjasta löytyy tietysti ohjeet tupakaulaliinoihin ja -sukkkiin, Weasleyn villapaitoihin ja Molly Weasleyn värikkääseen villatakkiin, mutta myös vähän erikoisempia asioita, joista ei heti tule Harry Potter mieleen: pitsimäinen näkymättömyyshuivi ja upea Phoenix' Tears -huivi ovat tällaisia.

Kuvan langoista tulee kesäinen, kirjojen väritystä noudattava Korpinkynsi-huivi.

Tylypahkan koulupuvun pusero. Tällaiselle olisi ollut tarvetta muutama vuosi takaperin, kun käväisin parissa larpissa.

Oikeaoppinen velhonkaapu ei välttämättä ole neulottu, mutta mikäs siinä, jos joku tykkää, niin... :)

Kuvista vielä kiitos Ilkka Siitarille. Minun kamerani kun on edelleen rixpox.
Related Posts with Thumbnails