Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2011

Jouluiset huopapallot korviin kiikkumaan

Huovutin itselleni valkoiset huopapallot korviin mutta työkaverini halusi punaiset. Hän pyysi vähän bling, blingiä mukaan. Varastostani ei löytynyt enään hopeisia koukkuja mutta paremman puutteessa kullanväriset kelpasivat.




Jouluna meillä kävi kylässä rouva jonka korvissa oli minun huovuttamat jouluomenat. Ihmettelin, kun ne olivat vielä jäljellä sillä muistelisin, että olin antanut ne hänelle lahjaksi viimevuosituhannella.
Kun joulu ja uudenvuoden tohinat ovat menneet ohi alan suunittelemaan ihan uutta korusarjaa huovuttamalla. Voi kuinka joskus saisi aikaseksi mennä johonkin hopeatyö tai kivikurssille. Muuten, sain joululahjaksi digikameran. Nyt on sitten toivottavast luvassa parempia kuvia.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Haikarapesueen arkea Kirkkonummella

Haikara rakensi pesän meidän pihalle, ensin siihen syntyi vain kaksi poikasta, mutta lopuksi poikasia oli kolme. Pesä on vielä pieni ja hutera, mutta haikaraäidille se oli ensimmäinen kerta kun se oli pesänrakennuspuuhissa. Haikaraäiti on vielä nuori eikä  tahdo pysyä pystyssä hennoilla jaloillaan, mutta hyvä äiti se on  ja poikasista kaksi jo levittelee siipiään ja harjoitelee lentoon lähtöä. Onneksi tänävuonna on ollut paljon ruokaa tarjolla ja poikaset ovat kasvaneet nopeasti. Saa nähdä koska ne ovat valmiit  lentämään pois pesästä.


Neulahuovutetut haikarat ovat syntyneet sitten, että olen tehnyt ensin rautalangasta "luuragnon" jonka ympärille olen alkanut neulahuovuttaa villaa. Tyttäreni kysyi minulta, kuinka jaksan pistellä noin kauheasti. Nämä eivät syntynyt nopeasti, en ottanut aikaa mutta monta viikkoa niitä iltaisin kyhäsin. Pesä pitää vielä laittaa suuremmaksi, mutta risuja on aika vähän näin keskikesällä, pitää odotta syksyyn ja suurentaa sitä sitten. Ajattelin laittaa pesän roskakatoksen katolle keikkumaan tai ehkä huvimajan katolle jos sinne yletyn.


Pidän  lasten kirjasta Leevi lauhkea leijona. Sen kirjan innoittamana tein nämä linnut. Siinä kirjassa kävi vaan köpelösti ( vai kävikö) kun haikara toi lampaalle leijonanpennun.
Haikarat lähettävät kesäterveisiä kaikille. Kun katsotte taivaalle voitte nähdä haikaran lentävän siellä. Se voi vaikka olla minun haikarani.


keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pääsiäispupun terveiset kaikille blogin lukioille

Pupulla on pitkät korvat ja pöperöpää. Pistää päänsä piiloon ettei toiset nää...
Tämä pupu taitaa olla hieman rohkeampi kun on loikannut amppeliin istumaan ja paistattelee auringon paisteessa.


Kyllä neulahuovutus on mielestäni raskasta ja aikaavievää hommaa. Sormet on verellä ja reikiä täynnä. Minulla on useampi tuttava jota tekevät upeita töitä neulahuovutuksella, uskon, että harjoitus tekee mestarin. Ei auta kun vaan ahkerasti pitää harjoittelee.


Minulla kukkii niin lehtikaktukset kuin ihmepensaat, vaikka oikeasti ei niiden aika ole vielä kukkia. Yleensä tähän aikaan juoru kukkii vakoisin kukkasin ja muut kukat vasta myöhemmin.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Huovutettuja helminauhoja (ohje)

Kerran ollessani uimahallilla näin erään rouvan kaulassa huovutetun helminauhan. Helmet näyttivät pieniltä karamelleiltä ja hän kertoikin erään lapsen aikovan syödä ne. Päätin itse kokeilla miten minulta onnistuu helmien teko.

Karkkihelmien valmistus sujuu näin:

Ensin laitoin villoja kerroksittain, aina kuidut eri suuntiin, bambutabletin päälle.


Sen jälkeen kastelin villan lämpimällä vedellä ja pyöritin siitä pötkylän. Pötkylää saa pyörittää hyvän tovin, että se huopuu. Tässä vaiheessa voi vielä lisätä villaa.


 Tältä se sitten näyttää. Villa on vielä pehmeää ja kuidut irtoavat työstä.


Käytän huovutukseen mäntysaippuaa. Laitoin kulhoon lämmintä vettä ja veden joukkoon mäntysaippuaa ja kastelin työn sillä. Rullasin pötkylän bambutabletin sisään ja rullasin voimakkaasti. Välillä tarkistin oliko pötkylä jo huopunut.

Työ on valmis kun pötkylästä ei enään irtoa kuituja. Tämän jälkeen huuhtelin työn. Alla kuva valmiista pötkylästä.


Kuivatin pötkylät ja leikkasin ne saksilla paloiksi.


Tässä erilaisia paloja. Musta villa ei oikein huopunut kunnolla ja vaikka yritin neulahuovuttaa jälkikäteeen niistä ei oikein tullut hyvän näköisiä.


Tässä teille sitten erinäköisiä helminauhoja: toisiin helmiin käytin kaksinkertaista merseroitua lankaa ja toisiin siimaa.



Löysin varastosta puuhelmiä jotka yhdistin huopahelmiin. Olin syntymäpäivillä sunnuntaina ja laitoin mustareunasen helmet päälle. Ne olivat ihan mukavan näköiset tumman puseron kanssa.


Kuvan värit ovat vähän väärät. Vasemmassa helminauhassa on tummanvioletit helmet ja huovutetussa helmessä on vaalanpunaista, tummapunaista ja mustaa. Oikeanpuoleisessa helminauhassa on suunnillen oikea väri.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Hahtuvataulu

Tämä taulu syntyi ihan vaan kokeilun tuloksena. Olin jouluksi tehnyt tyttäreilleni isot tekstiilitaulut ja niiden kehyksistä oli jäänyt jäljelle rimapätkät. Tauli on kooltaan noin 40cm leveä ja 30 cm korkea.





Kukat ovat sekä märkä-ja kuivahuovutettu. Ensimmäisenä neulahuovutin kukan varret ja sen jälkeen isommat kukat, sitten laitoin hahtuvat ja märkähuovutin koko työn. Taisin ripotella vielä hiukan hilettä kukkiin. Taulu on kehystetty samanvärisellä nauhalla kuin kukat ovat. Kangas on aika harvaa ja se kuultaa läpi, sen takia se sai paikan kodinhuoneen ikkunalta, mihinkään muualle en sitä kelpuuttanut.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Villasta huovutettuja korvakoruja

Opetin tässä yhtenä päiväna tyttöjeni serkulle eri huovutustapoja. Märkähuovutukseen käytän ihan tavallista mäntysaippuaa, minusta se on melkein yhtä hyvää kuin Marseille-saippua.

Opetin ensimmäiseksi kuinka voi huovuttaa pallon. Otetaan pieni pala villaa ja kieritetään siitä pieni pallo, sen jälkeen otetaan käteen vedellä laimennettua  mäntysaippuaa ja pyöritellään käsissä. Villaa lisätään kunnes pallo on halutun kokoinen. Lopuksi huuhdellaan. Pallo on valmis kun sen pinnasta ei enää lähde villasäikeitä.


Innostuin itsekin huovuttamaan ja tein palloista korvakorut. Kiva idea on myös tehdä erivärisiä palloja ja koota niistä helminauha.

perjantai 28. syyskuuta 2007

Huopahattu

Kolme vuotta sitten omenapuumme kantoi huovutetun hämähäkkihatun, tai onkohan se mustekalahattu, ken sen tietää.

sunnuntai 6. toukokuuta 2007

Viikonlopun tuotoksia

Viikonlopun käsityöt olivat enimmäkseen päättelyä. *huokaus* Onneksi mukaan mahtui muutakin. Viikonloppuna valmistuneet tekeleet:


Ylimpänä Yhteishyvän sivuilta löytyvä vauvan ruusupeitto, lankana Wool ja Nalle (liilat kukat). Virkkasin tuon ainakin vuosi sitten, mutta sain vasta tänään pääteltyä. Siinä menikin melkein kolme tuntia. Tuota oli ihana virkata, mutta lopputulos on ehkä hieman liian kukallinen minun makuuni. Ehkäpä tuo peitto lähtee jonkun kaverin vauvan elämää söpöyttämään. Mutta on se kyllä ihan supersöpö peitto...

Alimmaisena kaksinkertaisesta Nallesta neulottu vauvan peitto, jonka mallin nappasin Debbie Stollerin Stitch 'n Bitch: Neulojan käsikirjasta. Tämäkin peitto oli odotellut kaapissa vuoden verran, että vihdoinkin jaksaisin päätellä sen. Tähän peittoon en ole oikein tyytyväinen - se on liian karhea ja neulejälki on paikoittain epätasaista. Malli on kiva, mutta jos joskus teen toisen, niin teen sen pehmeämmästä langasta ja mielellään pätkävärjätystä, niin että pintaan tulee vähän enemmän eloa.

Molemmat sukkaparit ovat Novitan lehdistä. Vihreät pitsisukat ovat menossa kaverin tyttärelle, siniset oli tarkoitettu sairaalaviemisiksi miehen uudelle veljenpojalle, mutta en saanut niitä ajoissa valmiiksi. Pitää viedä ne myöhemmin... mikä tahansa tekosyy nähdä vauvaa kelpaa minulle. Kyseinen perhe kärsii kroonisesta sukkavajauksesta, joten sukat ovat aina tervetullut lahja ;) Pitäisi varmaan neuloa sukat myös tuoreelle isoveljelle... vaikkapa hurjat pääkallosukat. Vihreiden sukkien pitsineuletta oli hauskaa tehdä, helppoa mutta kaunista. Teen varmaan toisetkin, jos kaverit innostuvat tekemään tyttäriä.

Seuraavaksi vuoroaan odottaa pesukoneessa huovutettu laukku, johon pitää kirjailla kuvioita ja sitten kahvat pitää vielä ommella siihen kiinni. Täytyy kyllä sanoa että en ollenkaan pitänyt Huopasesta. Pesukoneessa laukkun huopui epämääräiseksi mytyksi, jota sai kiskoa oikein olan takaa, että siitä sai muotoiltua jotain etäisesti laukkua muistuttavaa. Huopanen tuntui oikein imaisevat kaikenlaista roskaa itseensä, ja pinnasta tuli muutenkin muhkurainen ja epämääräinen, vaikka alkuperäinen neule oli tasaista. Pitää vielä yrittää siistiä tuota, ennen kuin alan kirjoa siihen kuvioita. Ensi kerralla ostan Fritidsgarnia, siitä on parempia kokemuksia.

Mutta mitä tehdä vähän vajaasta 100 gramman kerästä Novita Havaij -lankaa? Ideoita?
Related Posts with Thumbnails