sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kevättä ilmassa

Kameraan on tullut joku outo vika, se ruoja ei suostu siirtämään kuvia koneelle. Tai sitten vika on koneessa. Joka tapauksessa, kuvat eivät siirry. Olisin vähän vilauttanut uutta raitakaulaliinaa, mutta kyllähän sen ehtii myöhemminkin. Pitää vaan komentaa mies korjaamaan teknologiaa.

Koneelta löytyi kuitenkin yksi kuva, jota en vielä tänne ole laittanut:

Rose Mohairista valmistui jo pari viikkoa sitten pehmoisen punainen Meret. Tuostakin olisi kamerassa lisää kuvia, mutta kun... *huokaus* Lankaa kului vain puolisen kerää. Vähän heppoinen on hatuksi, mutta se sai jo hyvän kotin äidin luota. Malli oli mukava neulottava, joten ehkä saan vielä joskus aikaiseksi itselleni Meretin, jostain vähän paksummasta langasta.

Pari pientä pettymystä

Kevät tekee tuloaan, ja tuntuu että kaikki käsityölehdet ilmestyvät kertarysäyksellä. Uudessa Modassa ei oikein mikään kamalasti napannut. Moda on tosin sellainen, että sen mallit harvemmin heti nappaavat, vaan lehti alkaa tuntua paremmalta toisella tai kolmannella tai neljännellä selailukerralla. Niinpä en heti hylkää tuota lehteä, vaan annetaan sen kypsyä vähän aikaa. Paitsi että kannessa komeileva bolero on tehty "grazy wool" -tekniikalla. Tuo kyllä sattuu silmiin niin paljon, että ehkä pitäisi suosiolla heittää koko lehti tunkiolle. Auts, auts, auts!

Suuri käsityölehti... noh, odotin jotain muutosta, kun päätoimittaja vaihtuu. Jotain raikasta ja vähän nuorekkaampaa, ehkä. Valitettavasti muutos ei ollut oikein mieleinen. Missä hyvät ompelukaavat? Sellaiset joiden mukaan tehdyt vaatteet eivät heti huuda: "Joo, tein itse, enkä oikein osaa!" Miksi koko lehti on täynnä kaikkea ihmeellistä räättiä, vanhoista t-paidoista viriteltyjä vaatteita, ihmeellisiä hörsellyksiä... Juuri kaikkea sellaista, mitä itsetehty pahimmillaan on.

Usein käyttökelpoinen XL-kaavakin oli joku ihmeellinen, muodoton säkki, joka korostaa mahdollisimman paljon huonoja puolia ja piilottaa hyvät. Ei, epäilen että Suuri käsityölehti jää jatkossa kauppaan.

Ihan kivaa, mutta ei mahtavaa

Novitan paperiversion piti ilmestyä jos toissapäivänä, mutta jostain syystä lehti ei vielä löytänyt tietään meille. Nettisivuilta olen jo ahkerasti tutkiskellut kuvia, pahimpaan puutteeseen. Usein mallit näyttävät lehdessä paremmilta kuin sivuilla, niin en osaa oikein varmasti sanoa vielä mikä on mieleeni ja mikä ei, mutta ensivaikutelma on se, että suuri osa malleista on nähty jo ennenkin. Esimerkiksi poncho jossa on edessä kaulaaukon kohdalla pieni, käännetty liehuke... eikös sellainen ollut jo edellisessä numerossa? Ja vähintään kerran vuodessa julkaistaan tuo sama kypärämyssyn ja vauvansukkien ohje, joka taitaa löytyä Woolin vyötteestäkin. Eikö vauvoillekaan todella voi tehdä mitään edes pikkuisen erilaista? Edellisen lehden kanssa oli vähän sama juttu, tuntui että kolmasosa malleista oli vain vanhan kierrätystä.

Pääsiäisliina on aika nätti, mutta epäilen että en sellaista tule tekemään. Villa on kivaa lankana, mutta Hahtuvaisen kanssa en halua leikkiä. Virkattua tyynyä ja kassia näytti olevan paljon. Sööttejä... mutta toivottavasti ei nyt olla menossa takaisin 70/80-lukujen vaihteeseen, kun kaikki käsityölehdet olivat täynnä virkattuja pitsiliinoja. Sain niihin lapsena jonkinasteisen myrkytyksen. Virkattua oli muutenkin paljon, mikä saattaa ilahduttaa Viffalaa. Neulotut pikkubolerot ja hihattimet voivat olla kivoja, jos niissä vaan on tarpeeksi kokoja.

Uskon että Novitasta tulee jotain tehtyäkin. Ehkäpä joku kesäinen pusero tai ainakin pikkulaukku.

Ihanuutta ihanuuden perään

Ja sitten ainoa, säännöllisesti seuraamani ulkomainen lehti, tai nettisivuhan tuo on: Knitty. Ja voih! Miksi suomalaiset neulelehdet eivät sisällä kaikkea näin ihanaa?

Ensimmäisenä silmiini osui Decimal. Aivan ihana malli, ja upeaa että se näytetään Knittyssä useammassa koossa. Decimal näyttää aika erilaiselta S-kokoisen kuin XXL-kokoisen mallin päällä, ja useinhan lehdissä nähdään pelkästään se S-kokoinen versio, ja usein neule vaan muuttuu täysin erilaiseksi kun koko muuttuu. Tämä pääsee melko varmasti tekolistalle... vaikka sitten sitä kyllä tulee tahkottua koko kesä. Langaksi mietiskelin punaista tai mustaa Bambua, jonka tiheys näyttää stemmaavan kohtalaisen hyvin. Mallitilkkua tekemään, kunhan jostain löydän kerän verran Bambua.

Shipwreck Shawl on jotain niin ihanaa, että en saa sanotuksikaan. Kaunista sinistä ja helmiä... Olen harkinnut ympyrähuivin neulomista, tosin kaavailin ensimmäiseksi projektiksi Elizabeth Zimmermanin Knitter's Almanacissa olevaa mallia, joka taitaa olla tuota helpompi. Ainoa mutta: miten ihmeessä tuollaista ympyrähuivia käytetään, niin että ei näytetä siltä, että on napattu Elli-mummin paras pöytäliina niskaan?

Hanne näyttää siltä että se olisi hauska neuloa, vaikka epäilen että sitä ei tulisi käytettyä. Absinthe-sukat ovat kauniit, mitenköhän sopisivat paksumpaan nilkkaan? Sourwood Mountain tuo mieleeni vasta neulomani Hurry Up Spring -kämmekkäät. Babyhood ei ole ollenkaan makuuni, mutta katsokaa tuon vauvan ilmeitä! Tuolta Severus Snape saattoi näyttää vauvana. Tai Simpsonit sarjan herra Burns :D

Miksiköhän Novita ei ole lähtenyt antamaan malleille nimiä? On jotenkin paljon mukavampaa ja kuvaavampaa sanoa että on parhaillaan neulomassa vaikkapa "Victoriaa" kuin että on neulomassa mallia numero 42 lehdestä Novita 5/2008. Vähän mielikuvitusta peliin, niin neuleisiin tulee vähän lisää persoonallisuutta... mielikuviahan tässä kai myydään, lankojen ohessa.

4 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Tuli vastavierailulle :) Mulla nousi Suzien kanssa kädet pystyyn ainakin toistaiseksi,ei sillä että ohje olisi vaikea mutta mun mielestä se oli hieman sekava. Yritän varmaan uudestaan kunhan toivun pitkän pätkän purkamisesta ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan samaa mieltä olen Novitasta, malleilla ei nimiä, eikä ikinä oikein mitään uudentuntuista...:-(

T:Villapallo

Anonyymi kirjoitti...

Listasit juuri ne syyt miksi Novitan lehden tilaaminen loppui jo aikaa sitten ja SK odottelee samaa päätöstä paraikaa.

Minulta oli uusin Knitty vielä selaamatta ja nyt sait aikaiseksi hepulin. Tottahan Decimal on tehtävä!Absinthe tuskin kärsii paljon siitä jos lisää ylimääräisiä silmukoita oikeana ja nurjana sivuille.

Annastiina kirjoitti...

Moikka! Kiva blogi sulla! Minäkin olen tuota Shipwreck Shalia himoinnut, mutta tuntuu ettei taidoit vielä riitä tuollaiseen, varsinkaan kun en osaa vielä neuloa englanniksi vaan vasta turvallisesti suomeksi. Mutta jonakin päivänä...

Related Posts with Thumbnails