maanantai 27. lokakuuta 2008

Uuden opettelu onkin innostavaa :)

Viikonloppuna opettelin uusia asioita ja verestin vanhoja taitoja. Sukkia, sukkia...

Mies vietti viikonlopun AltPartyssa ja vei kameran mennessään, joten olen ollut ihan kännykkäkameran varassa. Se taas tunnetusti on kaikkea muuta kuin tarkka, joten kuvat ovat varsin... noh, enpä viitsi edes sanoa. Vaan ehkä huono kuva on parempi kuin ei kuvaa ollenkaan?

Innostuin viikonlopun myrskyssä vihdoinkin opettelemaan sukan kärkialoituksen. Tuota olen yrittänyt varmaan kymmenen kertaa, mutta jostain syystä se ei vaan ikinä ole onnistunut. Nyt palat loksahtivat vihdoinkin paikalleen, kun kokeilin 8-aloitusta. Yleensä en pahemmin välitä sukkien neulomisesta, ne ovat hyödyllisiä, mutta tylsiä, mutta nyt innostuin.

Viime viikkoisen baskerin myötä innostuin myös palmikoista, joten niitä tikuttelin sukkien koristeeksi ihan urakalla. Tuli muuten ihmeen joustavaa neulosta. Nyt iski palmikkoinnostus. Ja jotta asiat eivät olisi liian helppoja, opettelin samalla myös tiimalasikantapään.

Punaisissa sukissa on vasta toinen sukka menossa, mutta kaivoinpa kaapista myös ihanansävyistä raitalankaa, 7 veljestähän tuo taitaa olla, joka pääsee nyt matkaneuleeksi. En oikein vielä luota palmikkotaitoihini niin paljon että uskaltaisin neuloa niitä katsomatta. Näistä olisi tarkoitus tulla polvisukat, jos vaan saan muotoilut sopimaan pohkeisiini. Pitänee kokeilla ja mallata ahkeraasti. Kunhan mallin saa kerran sopimaan, niin sittenhän niitä voi tikutella enemmänkin.

Palataan asiaan myöhemmin, paremmilla kuvilla... toivottavasti.

0 kommenttia:

Related Posts with Thumbnails