Metsätonttu ja syksy

Oli kylmä ja myrskyinen syyspäivä. Auringonsäde pilkahteli varovaisesti pilvien raoista, mutta siitä ei ollut lämmittämään pientä metsätonttua, joka kirves olalla ja hiihoo-laulua laulaen käyskenteli pihamaalla. Tuuli riepotteli armottomasti tontun partaa ja sai koko tontun värisemään kylmästä.

"On rankkaa olla tonttumies", metsätonttu mutisi. Se ei ollut ollenkaan iloinen syksyn tulosta, ja kohta olisi talvi. Tontut eivät ole erityisen innostuneita lumesta, eikä niiden parta lämmitä niin paljon kuin voisi luulla. Kuka nyt partaa huivin korvikkeena muutenkaan käyttäisi?

Tonttu oli siis varsin huonolla tuulella. Mutta yhtäkkiä sen näköpiiriin ilmestyi uljas valkoinen joutsen, jonka siivet lepattelivat tuulessa. Voi, kuinka kaunis joutsen voikaan olla, tonttu ajatteli ja lähti kulkemaan kohti lintua. Mutta mitä ihmettä? Se ei ollutkaan lintu vaan kaunis liina joka oli tarrautunut puun oksille.

"Tuosta saankin oivallisen liinan talven tuiskuja vastaan", tonttu tuumasi, ja lähti reippain askelin, kirves kohotettuna kohti huivipuuta.

Tonttu kietoi huivin kaulansa ympärille ja voi kuinka se lämmitti pientä tonttumiestä.
"On hauska olla tonttumies" tonttu huokaisi tyytyväisenä.