lauantai 13. syyskuuta 2008

Ahkera pikkurouva metrossa

Istuin tässä pari päivä sitten metrossa, ja kun mukana ei sattunut olemaan kirjaa, eikä missään nurkassa näkynyt ilmaisjakelulehtiä, kaivoin esiin virkkuutyön ja sainkin matkan aikana virkattua pari pientä isoäidinneliötä. Minä kun saatan joutua käyttämään pahimmillaan lähes kaksi tuntia metrossa/junassa päivässä, niin jotain tekemistä pitää olla, että ei aika käy pitkäksi.

Vaan kun nousin metrosta, niin eräs vanhempi rouva tuli kovasti kehumaan minua, ja sanoi että ei ole nähnyt näin ahkeraa ihmistä, kun virkkaus sujuu metrossakin. Minä olin tietenkin ihan hämilläni, kun en ole ikinä käsitöitä mieltänyt erityisen ahkeruuden merkiksi, vaan enemmän rentoutuksena ja hauskanpitona, mukavana ajanvietteenä.

Olisikohan tässä sitten kyseessä ikäpolvikysymys? Rouva oli arviolta ehkä 70-vuotias. Ehkäpä hänen ikäpolvensa on aikoinaan pakosta joutunut vääntämään sukkaa ja huivia saadakseen jotain lämmintä päälleen, ja käsityöt ovat sen myötä tuntuneet ihan työltä. Ehkäpä tuntisin samalla lailla, jos en pystyisi ostamaan villasukkia kaupasta niin halutessani, vaan ne olisi pakko neuloa itse. Nyt tietysti neulon mieluummin itse, kun ei ole pakko.

Käsitöiden teko julkisella paikalla tuntuu muuten olevan monelle merkki siitä, että saa tulla keskustelemaan. Lähes joka kerta kun olemme kavereiden kanssa istuneet kahvilla neuloen, on joku kommentoinut ja ihaillut, niin asiakkaat kuin kahvilan työntekijät. Melkein aina kun kaivan junassa esiin neuletyön, niin joku alkaa kysellä mitä teen, ihmettelemään silmukoiden luomista (luon ne yleensä "neulomalla"), kertomaan omasta käsityöharrastuksesta... Kenties sympaattisin kohdalle osunut tapaus oli vanhempi rouva, joka lankahyllyllä kertoi neulovansa sukkia ja antavansa niitä lahjaksi julkisuuden henkilöille. Rouvan suuri ylpeyden aihe oli se, että hän oli kerran päässyt henkilkohtaisesti luovuttamaan itseneulotun sukkaparin presidentti Haloselle. Sillä kertaa rouvan mukaan lähti kerän verran kirkkaansinistä Nallea, tiedä sitten kuka julkkis sai siitä sukat.

5 kommenttia:

Relli kirjoitti...

On se varmasti osittain sukupolvikysymys miten tuo käsityönteko mielletään, mutta oma mummini (päälle seittemänkymmenen) tekee kyllä ihan ilokseen käsitöitä koska pitää sitä mahottoman mukavana ajankuluna. Mutta onpa hän kertonut siitäkin kuinka hänen nuoruudessaan ei yksinkertaisesti ollut saatavilla esim. vaatteita siihen malliin mitä nykyään, niin itse oli kläningit tansseihin ommeltava ja lapsille vaatteet jne.

-kati- kirjoitti...

Minullekin ekan kerran nyt terveyskeskuksessa tuli joku mummo kehuskelemaan ja ihmettelemään mitä teen. Tätä ennen on va pällistelty. Tosin th on kehunnut. Olen alkanut kantaa helppoa käsityötä kassissa, joka on helppo va sitten ottaa esille ja jossa ei silmukat mene harakoille.

Meilläkin on se et äiti neuloo ja mamma neulo, Mut siskoni ei ees tiä mikä mikin väline on. Hän ei osaa ees vetoketjua laittaa... Kaipa hän on jostain ihanasta jäänyt sitten paitsi.

Linnéa kirjoitti...

Relli, minunkin molemmat mummoni olivat mys aikoinaan kovia heiluttamaan puikkoja. Meidän suvussa on vaan aina tehty käsitöitä, mommot neuloivat, äitini on enemmän virkkaaja ja ompelija, minä neulon ja virkkaan ja askartelen, sisko neuloo aina kun neulontakärpänen puraisee... Jotekin oli vaan niin hassu ajatus, että käsitöiden näpertäminen olisi erityinen merkki ahkeruudesta. Enemmänkin muiden töiden välttelyä :P

-kati-, jospa ovat olleet liian ujoja kommentoimaan?

Satu H kirjoitti...

joo, ennenhän sitä pidettiin ahkeruuden merkkinä kun käytti joutoajan käsitöihin jopa laiskana jos ei!

Judiuni kirjoitti...

Aika jännä. Minulle ei ole kukaan tullut juttelemaan junassa tai muulla julkisella paikalla neulomisesta. Kommentteja on tullut vain luennoilla ihmisiltä, joiden kanssa muutenkin tulee puhuttua.

Related Posts with Thumbnails