torstai 31. toukokuuta 2012

Kristallikruunun ja jalkalampun uudistus

Leppävaarassa oli sellainen hieno kauppakeskus jonka nimi oli Maksimarket se paloi joskus 1970- luvun puolivälissä. Tämä kristallikruunu on ostettu tulipalomyynnistä. Olimme juuri menneet naimisiin ja kotii piti saada kaikenlaista tarpeellista. Kristallikruunu on kulkenut meidän matkassa kuluneet vuosikymmenet ja aloin jo vähitellen kyllästymään siihen. Remontin edetessä minulle tuli hopeakausi ja kaikki kullanväriset tavarat saivat siirtyä muihin paikkoihin.


Unohdin ottaa kuva kruunusta ehjänä mutta kyllä te varmaakin osaatte kuvitella minkälainen se on ollut.
Purin kaikki kristallit ja pesin ne, poistin lamput ja laitoin paperia lamppujen paikalle, ettei väriä menisi sisälle. Kaupassa oli  sitten monennäköistä spraymaaleja päädyin krominväriseen. Halusin että kruunu kiiltäisi kirkkaasti. Laitoin lampun roikkumaan ulos kaariporttiin päästäkseni hyvin suihkuttamaaan väriä joka puolelle. Ruiskutin kolme kerrosta ja annoin sen kuivua yhden vuorokauden. Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, se näyttää ihan eri lampulta ja aion ripustaa sen makuhuoneen kattoon mieheni vastusteluista huolimatta.


Kun oikein innostuin maalaamaan uudistin äitini vanhan jalkalampun joka on ollut pitkään tyttäreni luona ja sitten tullut jossakin vaiheessa minulle. Mietin vielä pitäisikö ostaa uusi varjostin tai sitten koristella vanha varjostin jollakin hopeakoristeella.


Alkujaan jalkalamppu oli kullanvärinen jossa ruskeita palloja. Minun pitää muistaa ottaa kuvat myös ennen uudistamista.


1 kommenttia:

Kirppu kirjoitti...

Jalkalampusta tuli oikein nätti!

Related Posts with Thumbnails