sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Musta kukkaponcho

Tämä malli taitaa olla monien suosikki kun olen saannut monta pyyntöä että tekisin heillekin sellaisen. Minä  teen vaan neljä tuntia työtä päivässa niin minulle jää montä tuntia aikaa virkata. Tänäänkin olen lähdössä Vantaalle niin automatka sujuu nopeasti virkatessa. Onneksi minulla on mies joka ajaa, muuten ajaessa olisi hiukan vaikea virkata vaikka olen nähnyt kun liikennevaloissa yksi nainen meikkasi ja kerran rekka-auton kuljettaja luki samalla lehteä kun ajoi.


Lähikuvassa kukka nykyy paremmin. Tämä poncho tulee sellaiselle pienelle rouvalle niin laitoin vaan viisi kerrosta kukkia tavallisesti niittä tulee viisi ja puoli molemmille puolille.



Kohta minun virkkauskiintiöni on täynnä. Ulkotyöt kutsuvat vaikka en pysty siellä paljon tekemään mutta aina muuttama minuutti. Toivottavasti huomenna jaksaa olla sitten töissä.



1 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

HIeno poncho jälleen.
Kaikenlaista sitä liikenteessä näkee. Itsekin taidan aiheuttaa hämmennystä ja hilpeyttä kanssa-autoilijoissa. Mua aivastuttaa niin pahasti, että silmät menee kiinni. Aamuruuhkassa 20 aivastusta putkeen voi olla kohtalokasta. Yritän välttää aivastelun niin, että tungen nenäliinarullat sieraimiini. Muutaman kummastuneen katseen olen jo bongannut :)

Related Posts with Thumbnails