sunnuntai 2. elokuuta 2009

Keltainen kalastajalankaliina

Enpä olekaan virkannut pitkään aikaan liinoja. Idea nousi esille kun eräs rouva suunnitteli uutta liinaa. Tullessani kotiin kaivoin esille kansiot joihin olin nuorena kerännyt erilaisia malliohjeita. Sieltä löytyi kolme mielenkiintoista liinaa ja tässä on niistä ensimmäinen.

Lankana käytin keltaiseksi värjättyä kalastajanlankaa. Malli oli helppo ja liina valmistui ennätysvauhtia.

On ollut mukavaa seurata kun nuorempi väki on ollut kiinnostuneet virkatuista liinoista, itse muistan kun 1970-luvulla ja aikasemmin piti olla joka pöydällä sellainen. Mieleeni muistuukin tapaus, kun Linnea oli pieni tyttö. Ihmettelin mihin kaikki minun juuri silitetyt liinani oikein olivat kadonneet, ja silloin kuului Dolly-mopon ääni ja sieltähän se Linnea pörhälsi mopolla, yksi liina hartioilla ja toinen pään päällä. Luova lapsi kun Linnea oli, mietti miksei sitä liinaa voisi näinkin käyttää.

1 kommenttia:

Kisumumma kirjoitti...

Onpa kaunis liina.Todella nätti malli.

Related Posts with Thumbnails