tiistai 6. tammikuuta 2009

Jouluntaikaa: Pampulahuivit

Linnea pyysi minulta kolme viikoa ennen joulua pampulahuivia. Minua ei huvittanut ollenkaan tarttua virkkuukoukkuun. Kaksi päivää ennen joulua löysin siivotessani lankoja jotka olin aivan unohtanut. Linnea oli toivonut lilan värisen huivin. Löysin kolme kerää vaalean lilaa ja kolme tumman lilaa. Oli maanantai ilta, ei auttanut muuta kuin laittaa koukulle vauhtia. Huivi valmistuikin ennätysvauhtia.

Kun lähdin tiistaina töistä meidän oli tarkoitus viedä kynttilöitä haudoille. Ajattelin, että kyllä se Eliskin pitäisi saada pehmeäpaketti jouluna. Otin mukaan koukun ja lankaa ja virkkasin automatkat hautausmaiden välillä. Onneksi meidän sukulaisten haudat ovat pitkien matkojen päässä toisistaan. Niin automatkalla valmistui Elikselle pampulahuivi. Valitettavasti siitä ei tullut otettua kuvaa, mutta se on aika paljon näiden punaisten huivien näköinen.


Tämän näköiseksi huivi Linnealle tuli, en mitannut kuinka pitkäksi se tuli mutta se kiertyy monta kertaa Linnean kaulan ympäri ja siitä jää vielä pitkät hännät roikkumaan rinnuksille.


Tästä kuvasta voi vähän kuvitella kuinka pitkä huivi on. Pirttikalusto on varmaakin parimetrinen ja huivi on vielä rullattu toisesta päästä.


Niin minä innostuin virkaamaan. Samalla mallilla syntyi vielä kolme punaista ja yksi vihreä huivi, mutta ne valmistuivat kylläkin joulun jälkeen.

3 kommenttia:

puppana kirjoitti...

Kivoja huiveja olet tosiaan tehnyt!!!!!

Heidi kirjoitti...

OIh, kunpa minäkin pystyisin neulomaan autossa, mutta ei pitää tuijottaa horisonttiin tai muuten tulee oksupoksu =( Ihana tuo liila huivi=)

Viffala kirjoitti...

puppana/lollipop: Kiitos!

Heidi: Auton kyydissä pitää olla helppo malli, että pystyy katsomaan eteenpäin. Muuten TODELLAKIN tulee paha olo! :)

Pampulamalli on helppo, kun aina pistetään 6 tai 8 kertaa samaan kohtaan.

Related Posts with Thumbnails