maanantai 23. helmikuuta 2009

Sohvan uusi ilme

Tässä kuvassa on maailman paras vuodesohva, se on äitini peruja. Sohva oli Linnealla muutaman vuoden ja se oli joutua roskalavalle, mutta pitkän harkinnan jälkeen päätin pelastaa sen. Siihen vaikutti myös, että Elis oli muuttamassa sulhasensa luokse ja he tarvitsevat nukkumapaikan kun tulevat käymään.


Sohva ei todellakaan ollut tämän näköinen kun sain sen jokunen kuukausi sitten. Se on ostettu 15 vuotta sitten ja oli sen ajan mukaan päällystetty plyysikankaalla, väri oli vaaleanpunaisen ja ruskean kirjava. Harmittaa, kun ei tullut otettua kuvaa sohvasta ennen uudistamista. Uuden kankaan ostin Ikeasta, ihastuin noihin suuriin lehtikuvioihin.

Sohvan uudistamiseen tarvitiin vielä suuri määrä tekstiilivanua, iso täkki, niittejä, lankaa ja paljon kärsivällisyytä sekä hyvä puoliso auttamaan sohvan purkamisessa ja kokoamisessa.
Onneksi runko oli hyvässä kunnossa ja tukeva. Runko oli kokonaan puuta eikä lastulevyä niinkuin tämän ajan sohvissa.


Sohvaan kuului myös muutama irtotyyny ja ompelin myös muutaman ylimääräisen.

Vielä sohvan erinomaisuudesta: selkänojan takana on luukku, ja kun sen avaa sänkyvaatteet voidaan laittaa selkänojan taakse. Selkänojan voi myös nostaa ylös, niin että sohvasta tulee 1,20 m leveä, samalla selkänojan alta paljastuu kangas joka vedetään sohvan suojaksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan sohvan alta voi nostaa vielä erillisen sängyn viereen tai sitä sänkyä voi käyttää erillisenä vuoteena.


En voi muuta sanoa kuin että eikö olekin ihmeelinen vuodesohva? Olen todellakin iloinen kun pelastin sen.


Uudistin myös tuolin joka kuului äitini toiseen sohvakalustoon. Siinä oli myös yllättävän paljon työtä vaikka tyynyt ovat irrotettavissa. Kaikista hankalinta oli laittaa tyynyjen napit paikolleen.



Lehtikangasta oli monta ei väriä, palakorista löysin tämän harmaan kankaan ja päätin päällystää rakkaat tyynyni sillä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavan näköinen sohva. Hieno kangas! Tein itsekin yllättäen hyvän kangaslöydön ikeasta.

Tuazophia kirjoitti...

Onpa hienon näköistä jälkeä! Itse olen suunnitellut päällisten ompelemista sohville, jotka eivät ole vanhat, mutta lapset ovat mm. piirtäneet niihin eli eivät ole enää ihan priimaa - verhoiltua noita ei oikein saa ilman (liian) valtavaa työtä.

satumh kirjoitti...

hienosti uudistettu! kaunis kangas.

Related Posts with Thumbnails