tiistai 27. marraskuuta 2007

Hilpeä sammakkomuori aamu-uinnilla azurinsinisessä laguunissa... tai sitten ei ;)

Onko se sammakko? Onko se nokkaeläin? Onko se länsidagestanilainen vimputtajamarsu? Ei, se on Viffala, valmiina aamu-uinnille!

Vesijuoksu on suuri intohimoni, ja sekin on nykyään välineurheilua. Eräänä aamuna ihastelin erään rouvan vesijuoksukäsineitä ja seuraavana päivänä hän toikin minulle vanhat käsineensä. Sitten aloin miettiä, kuinka voisin itse valmistaa samanlaiset.

Piirsin pahville käteni kuvan ja kuvan avulla muotoilin käsineen. Toisen puolen materiaalina käytin vanhaa keinukatosta (vihreä puoli) ja toiseen puoleen vanhaa uimapukua. Ranteessa on kiinnitys tarranauhalla, mikä helpottaa käsineen käteenlaittoa, hansikkaan kun pitää olla kädessä todella napakka. Näin syntyi sammakkokäsineiden prototyyppi.



Ensimmäisen kappaleen jälkeen malli on hieman jo kehittynyt. Alla olevat vihreät hansikkaat ovat kolmannet. Ne ovat ensimmäisiä leveämmät, ja erityisesti suunniteltu "allintappajiksi". Ensimmäisen kerran kun kokeilin allintappajia, jaksoin yllättäen juosta vain 20 minuuttia, normaalin 60 minuutin sijasta. Sitten oli pakko ottaa käsineet pois ja jatkaa juoksua ilman niitä. Sitten tuntuikin ihan siltä kuin olisi juossut alasti :P


Pitäähän minulla olla useammat käsineet, jokaiselle uimapuvulle omansa. Tänään ostin joulunpunaisen uimapuvun, joten pitää kai taas alkaa ompelupuuhiin...


3 kommenttia:

satumh kirjoitti...

aikas mainion näköiset! ikinä ennen en oo moisista käsineistä kuullutkaan, mutta luulisin niiden olevan tehokkaat!

Tuazophia kirjoitti...

Miten käsi viedään eteen noiden kanssa? Itsellä kun on kädet juoksussa lähinnä nyrkissä eli ei varmaan hanskasta olisi väliä...

Ronija kirjoitti...

Meidän uimahallissa roikkuu noita hansikkaita ja siitä saa lainata, jos ei ole omia. Lisäksi uimahallista saa lainata sellaisia tossujakin (ovat samaa materiaalia kuin vesivyökin).

Täytyy sanoa, että nuo hanskat sekä ne tossut tuovat vesijouksuun huomattavasti lisää tehoa. Minäkin rakastan vesivyöjuoksua, vaikka juoksentelen ihan sitten kesäisin myös ihan maalla apuvalineenä vain lenkkarit.

Related Posts with Thumbnails